Voitin tänään koulun järjestämän karaokekisan.
Olin ihan paniikissa kun sain tietää että olen ekana laulamassa. En ollut koskaan ennen laulanut mikrofoniin. Se oli ihan sikahienoa.
Tuntui kun en olisi laulanut ääneen sitten ikuisuuksien, ja uudelleen kunnolla keuhkojeni pohjasta laulaminen teki mielettömän hyvää.
Toisella kierroksella olin saanut ensimmäisen kierroksen ramppikuumeen ohitse, ja jopa nautin olostani lavalla. Otin mikin käteen ja kun heilutin biisin tahdissa kättäni, tuli koko opiskeluryhmäni mukaan.
Oli ihan mielettömän hienoa kun koko ryhmä kannusti ja hurrasi ja taputti ja vihelsi. Ja tuli onnittelemaan ja halailemaan. Koskaan noin suuri joukko ei ole kannustanut minua.
Pääsin voittajakolmikkoon, itseasiassa kolmanneksi, ja kolme parasta palkittiin salpaus-laukuin ja salpaus-paidoin ja lipuilla ensivuoden karaoken mm-kisojen katselijoiksi. Ja lisäksi voittajakolmikko jatkaa SAKUSTARS'09-kisoihin jatkamaan karaokekisailua.
Kerrankin musta on johonkin!
JES!
torstai 20. marraskuuta 2008
torstai 6. marraskuuta 2008
Saapas
Kirjoitin tässä pakinan koulujuttua varten. Täytyy toivoa, että se hyväksytään. Sen nimi, kuten blogimerkinnän otsikkokin sanoo, on mikäpä muu kuin "Saapas"
Näin saappaan ensi kerran kunnolla vasta silloin, kun se kiipesi uhkarohkeasti ladon kattoparrujen tasolle viritetyssä köysiradassa ja ikuistui lähes jokaisesta suunnasta monen opiskelijan kameraan. Tajusin vasta silloin, että vanhassa kunnon mustassa saappassa oli reikä, joka oli teipattu ilmastointiteipillä varren kohdalta.
Saappaan omistaja väitti vastaan pilkkaavalle naurulleni. Ihan hyvä se kuulemma vielä oli, eikä ainakaan tule menemään mikään vesi läpi. Vanha rakas saapas oli saanut vielä toisen mahdollisuuden. Toisilta se ei olisi sitä saanut, vaan ehkäpä mahdollisuuksia saamatta lentänyt hylättynä kuvainnollisesti pellolle.
Saapas jäi mieleeni ja niin jäi hänkin, jonka jalassa se komeili. Itseasiassa saapas ja minun musta vaelluskenkäni
kulkivat yhdessä pois vanhasta ladosta pitkällisen omistajien tutustumisen ja kahdenkeskeisen juttutuokion jälkeen.
Kun olimme menossa sisätiloihin ja jättämässä uskollisia jalkineitamme hetkeksi lepäämään eteiseen, me kaikki kohtasimme ongelman. Koska reikä oli teipattu umpeen jalan ollessa sisällä saappaassa, teippi saappaan ympärillä kiristi vartta juuri sen verran, ettei jalka mahtunut ulos.
Mutta mikään ei ole ikuista, kuten ei tuo kyseinen ilmastointiteippikään saappaanvarressa, sillä kaikkiin ongelmiin löytyy jonkinlaisen mielellisen ja joskus jopa fyysisen rasituksen jälkeen, jonkinlainen ratkaisu. Minä lupauduin auttamaan jumissa olevan jalan omistajaa tarjoamalla auttavan parin käsiä sekä naisellista vetovoimaa. Kun kaksi päättäväistä kättä rutistivat saapasvanhusta kantapäästä ja kärjestä päättäväisesti vetäen, ja kun jalka kelpotteli kaikin voimin ulos kireästä varresta, kun jalan omistaja otti tukea seinästä ja ovenpielestä, päätti teippi antaa periksi tuon kaiken paineen alla ja repiä itsensä irti saappaasta.
Tämä päätös tuli niin kesken kaiken kiivaan fyysisen taivuttelun, että sekä jalka, sen omistaja, saapas, ja minä, saappaan vetäjä, tupsahdimme maahan. Minä saapas sylissä ja jalka omistajineen nauroimme kaikki helpottuneesti. Teippiä ei kuitenkaan syytetty tapahtuneesta, vaan se sai jatkaa työtään reiän peittona parhaansa mukaan saappaan ollessa ensikerralla jalassa.
Näin saappaan ensi kerran kunnolla vasta silloin, kun se kiipesi uhkarohkeasti ladon kattoparrujen tasolle viritetyssä köysiradassa ja ikuistui lähes jokaisesta suunnasta monen opiskelijan kameraan. Tajusin vasta silloin, että vanhassa kunnon mustassa saappassa oli reikä, joka oli teipattu ilmastointiteipillä varren kohdalta.
Saappaan omistaja väitti vastaan pilkkaavalle naurulleni. Ihan hyvä se kuulemma vielä oli, eikä ainakaan tule menemään mikään vesi läpi. Vanha rakas saapas oli saanut vielä toisen mahdollisuuden. Toisilta se ei olisi sitä saanut, vaan ehkäpä mahdollisuuksia saamatta lentänyt hylättynä kuvainnollisesti pellolle.
Saapas jäi mieleeni ja niin jäi hänkin, jonka jalassa se komeili. Itseasiassa saapas ja minun musta vaelluskenkäni
kulkivat yhdessä pois vanhasta ladosta pitkällisen omistajien tutustumisen ja kahdenkeskeisen juttutuokion jälkeen.
Kun olimme menossa sisätiloihin ja jättämässä uskollisia jalkineitamme hetkeksi lepäämään eteiseen, me kaikki kohtasimme ongelman. Koska reikä oli teipattu umpeen jalan ollessa sisällä saappaassa, teippi saappaan ympärillä kiristi vartta juuri sen verran, ettei jalka mahtunut ulos.
Mutta mikään ei ole ikuista, kuten ei tuo kyseinen ilmastointiteippikään saappaanvarressa, sillä kaikkiin ongelmiin löytyy jonkinlaisen mielellisen ja joskus jopa fyysisen rasituksen jälkeen, jonkinlainen ratkaisu. Minä lupauduin auttamaan jumissa olevan jalan omistajaa tarjoamalla auttavan parin käsiä sekä naisellista vetovoimaa. Kun kaksi päättäväistä kättä rutistivat saapasvanhusta kantapäästä ja kärjestä päättäväisesti vetäen, ja kun jalka kelpotteli kaikin voimin ulos kireästä varresta, kun jalan omistaja otti tukea seinästä ja ovenpielestä, päätti teippi antaa periksi tuon kaiken paineen alla ja repiä itsensä irti saappaasta.
Tämä päätös tuli niin kesken kaiken kiivaan fyysisen taivuttelun, että sekä jalka, sen omistaja, saapas, ja minä, saappaan vetäjä, tupsahdimme maahan. Minä saapas sylissä ja jalka omistajineen nauroimme kaikki helpottuneesti. Teippiä ei kuitenkaan syytetty tapahtuneesta, vaan se sai jatkaa työtään reiän peittona parhaansa mukaan saappaan ollessa ensikerralla jalassa.
Ystävä / Sattuu
On ystävä, johon olen vasta tutustunut, ja josta haluaisin pitää kiinni, tutustua häneen paremmin ja jatkaa ystävyyttämme.
Tuo ystävä ei ole samaa mieltä.
Olen tehnyt jotain pahaa häänelle, enkä ole tunnevammaisena tuntenut syyllisyyttä, tajunnut tekoani, joka tuli vanhasta tottumuksesta, tai tajunnut pyytää edes anteeksi.
"Eikö se itse tajua miten se kohtelee ystäviään?"
No kyllä minä tajuan. Olen minäkin ihminen. Pohjimmiltani.
Ja kun tajuaminen muuttuu alitajuntaan tallennetusta havainnosta oikeaksi todelliseksi tilanteeksi, syntyy itkua. Paikoitellen jopa tunteita. Vihaisuutta ja syyllisyyttä itseään kohtaan.
Mutta mikä on sellainen ystävä, jolta menettäminen pelossa menee pyytämään hetkeä anteeksipyyntöä varten, joka vastaa takaisin tylysti, törkeyksiä tai on kuin ei kuulisikaan sinua?
Sellainen, joka on joskus on laittanut minulle sängyn ja aamupalaa suorastaan sisarellisesti hymyillen, joka ei halua vastata edes yksinkertaiseen kysymykseen tietokoneen asetuksista. Joka on syy siihen, että kolmannen kerran meinaa itkettää tunnilla.
Anteeksi.
Tuo ystävä ei ole samaa mieltä.
Olen tehnyt jotain pahaa häänelle, enkä ole tunnevammaisena tuntenut syyllisyyttä, tajunnut tekoani, joka tuli vanhasta tottumuksesta, tai tajunnut pyytää edes anteeksi.
"Eikö se itse tajua miten se kohtelee ystäviään?"
No kyllä minä tajuan. Olen minäkin ihminen. Pohjimmiltani.
Ja kun tajuaminen muuttuu alitajuntaan tallennetusta havainnosta oikeaksi todelliseksi tilanteeksi, syntyy itkua. Paikoitellen jopa tunteita. Vihaisuutta ja syyllisyyttä itseään kohtaan.
Mutta mikä on sellainen ystävä, jolta menettäminen pelossa menee pyytämään hetkeä anteeksipyyntöä varten, joka vastaa takaisin tylysti, törkeyksiä tai on kuin ei kuulisikaan sinua?
Sellainen, joka on joskus on laittanut minulle sängyn ja aamupalaa suorastaan sisarellisesti hymyillen, joka ei halua vastata edes yksinkertaiseen kysymykseen tietokoneen asetuksista. Joka on syy siihen, että kolmannen kerran meinaa itkettää tunnilla.
Anteeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
