Huhhuh.
Olen onnistunut kaatumaan istuessani lattialla.
Jotenkin vain horjahdin ja löin takaraivoni lattiaan.
Olen onnistunut kompastumaan avonaisiin kengännauhoihin ja sain siitä hyvästä kyynärpääni kipsiin kainalosta sormiin.
Olen onnistunut saamaan palovamman ottaessani valmisruoka-annosta ulos mikroaaltouunista.
Tätä menoa onnistun varmasti saamaan muovikukat vahingossa tapettua.
Jos kömpelyydestä voisi tehdä taiteenmuodon, olisin sen huippunimiä.
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
(Koulu)päivää
Tänään ei ollutkaan videokameroiden kanssa tanssimista (=kuvaamista), vaan edellisellä kerralla kuvatun videomateriaalin editoimista.
Olen editoinut pätkäni valmiiksi jo kaksi kertaa. (Ensimmäisellä kerralla olin saanut kaiken valmiiksi, kun tajusin että muokkasin väärällä kuvakoolla. Ainoa ratkaisu oli aloittaa alusta toisella kuvakoolla.)
Ja minulla on siltikin ylimääräistä aikaa. Liikaa.
Eikä kukaan tunnu tajuavan pätkäni ideaa. En enää edes minäkään. Siitä tuli niin taidepätkä, ettei taiteilijakaan enää pysy perässä.
Kurkkuun sattuu välillä ja se on täynnä räkää, ällöä. Flunssaa siis yrittää melkein olla. Toivottavasti en tule kipeäksi taas. Kilteillä opiskelijoilla ei ole varaa sairastaa ku lomilla. Paitsi että olin lomankin kipeänä. Tarkemmin loman ensimmäisen viikonlopun; olin torstai-illasta lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön asti kuumeessa. Sunnuntaiaamuna kuumetta mitatessa ihan hihkuin, koska mittari näytti kerrankin alle 38 asteen.
Paitsi että mikä kiltti opiskelija minäkin muka olen. :D Kauhea huligaani välillä, kun olen kerrankin saanut kavereita. Kerrankin valo-opin tunnilla teipattiin jesarlla mun ranteet ja nilkat yhteen. Ryhmänohjaaja tuli paikalle, huomasi minut, pyöritteli silmään, käski leikata teipit auki ja ujutti väliin vielä huomautuksen avonaisista kengännauhoista. Ja aikasemmin sinä päivänä pistettiin Janin kanssa kovaa soimaan mankasta Haddawayn What is love-biisi. Nauroin muuten vatsani kipeäksi muiden ilmeille.
Ja tosikavereita ovatkin, muistivat palauttaa eilen syksyn aikana lainaamansa kynät, viivottimet ja kumit. Pienen huomautuksen jälkeen.
Eilen oli lääkäriaika, joka määräsi hirveästi kokeita, joista osa otettiin samantien. "Osa" oli uusi ennätys, peräti 6 verikoeputkiloa tällä kertaa. Enkä muistanut painaa kyynärtaivetta niin tuli mustelma taas.
Toivottavasti saadaan selville vatsavaivan syy.
En mä mistään tiedosta stressaavanikaan. Eikä ole edes rasittavaa poikaystävää, jota jättää, niinkuin eräs Hallatar-äidin blogiin oli ehdottanut. :D
Mitäpä tähän vielä lisäämään?
Olen editoinut pätkäni valmiiksi jo kaksi kertaa. (Ensimmäisellä kerralla olin saanut kaiken valmiiksi, kun tajusin että muokkasin väärällä kuvakoolla. Ainoa ratkaisu oli aloittaa alusta toisella kuvakoolla.)
Ja minulla on siltikin ylimääräistä aikaa. Liikaa.
Eikä kukaan tunnu tajuavan pätkäni ideaa. En enää edes minäkään. Siitä tuli niin taidepätkä, ettei taiteilijakaan enää pysy perässä.
Kurkkuun sattuu välillä ja se on täynnä räkää, ällöä. Flunssaa siis yrittää melkein olla. Toivottavasti en tule kipeäksi taas. Kilteillä opiskelijoilla ei ole varaa sairastaa ku lomilla. Paitsi että olin lomankin kipeänä. Tarkemmin loman ensimmäisen viikonlopun; olin torstai-illasta lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön asti kuumeessa. Sunnuntaiaamuna kuumetta mitatessa ihan hihkuin, koska mittari näytti kerrankin alle 38 asteen.
Paitsi että mikä kiltti opiskelija minäkin muka olen. :D Kauhea huligaani välillä, kun olen kerrankin saanut kavereita. Kerrankin valo-opin tunnilla teipattiin jesarlla mun ranteet ja nilkat yhteen. Ryhmänohjaaja tuli paikalle, huomasi minut, pyöritteli silmään, käski leikata teipit auki ja ujutti väliin vielä huomautuksen avonaisista kengännauhoista. Ja aikasemmin sinä päivänä pistettiin Janin kanssa kovaa soimaan mankasta Haddawayn What is love-biisi. Nauroin muuten vatsani kipeäksi muiden ilmeille.
Ja tosikavereita ovatkin, muistivat palauttaa eilen syksyn aikana lainaamansa kynät, viivottimet ja kumit. Pienen huomautuksen jälkeen.
Eilen oli lääkäriaika, joka määräsi hirveästi kokeita, joista osa otettiin samantien. "Osa" oli uusi ennätys, peräti 6 verikoeputkiloa tällä kertaa. Enkä muistanut painaa kyynärtaivetta niin tuli mustelma taas.
Toivottavasti saadaan selville vatsavaivan syy.
En mä mistään tiedosta stressaavanikaan. Eikä ole edes rasittavaa poikaystävää, jota jättää, niinkuin eräs Hallatar-äidin blogiin oli ehdottanut. :D
Mitäpä tähän vielä lisäämään?
maanantai 27. lokakuuta 2008
Tosi-tv
Otin juustonaksupussini ja avasin sen.
Kävelin pussi kädessä ensin käytävälle ja siitä kurkistin sisään äitini huoneeseen.
Äiti päivittää blogiaan.
Seison hetken ovella ja alan naksujen syömisen.
Siirryn kohta keittiöön ja totean, ettei siellä ole mitään kiinnostavaa.
Syön silti kourallisen naksuja.
Siirryn olohuoneen ovelle ja syön muutaman naksun tuskastuneena tilan kovin minimalistiseen tapahtumarikkauteen.
Siirryn takaisin äitini huoneen ovelle.
- Hei, tee jotain hauskaa.
Äiti purskahtaa nauruun nähdesssään minun vaeltavan ympäriinsä sipsipussi kädessä.
- Tää on kuule tosi-tv:tä parhaimmillaan.
Kävelin pussi kädessä ensin käytävälle ja siitä kurkistin sisään äitini huoneeseen.
Äiti päivittää blogiaan.
Seison hetken ovella ja alan naksujen syömisen.
Siirryn kohta keittiöön ja totean, ettei siellä ole mitään kiinnostavaa.
Syön silti kourallisen naksuja.
Siirryn olohuoneen ovelle ja syön muutaman naksun tuskastuneena tilan kovin minimalistiseen tapahtumarikkauteen.
Siirryn takaisin äitini huoneen ovelle.
- Hei, tee jotain hauskaa.
Äiti purskahtaa nauruun nähdesssään minun vaeltavan ympäriinsä sipsipussi kädessä.
- Tää on kuule tosi-tv:tä parhaimmillaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
