Outo tyttö

Jotain outoa ja ihanaa.
Jotain, mistä jää kihelmöivän mukava olo.

Ja joku ihana, joka sanoo: "Olet ihanan outo. <3"

Ja linkittää kaikkein suloisimman kappaleen. Ihan kuin se kertoisi minusta.

Satunnaisia ajatuksia, osa 1

Käsi on vähän hajalla vieläkin, mutta sain perjantaina kipsin pois.
Ranne kipeytyi koneilusta koulussa, koska tein rästitehtäviä kahdentoista tunnin edestä. Ja käsivarsi (ja varsinkin kyynärpää) on vieläkin kipeä, eikä oikein kestä painoa.

Ainakin voin kirjoittaa taas.

Koulussa selitin ja varoitin muita että olen tapaturma-altis, että minulle on arkipäivää se, että satutan vähintään kerran päivässä itseni. Sitten juuri innostuin riehumaan eilen kun en viikkoon ollut koulussa ja onnistuin liukastumaan selälleni. Kaikki paikalla olleet katsoivat huolestuneena ja ensimmäinen, joka sai äänensä kuuluviin sanoi: "Ei kai taas?"
Onneksi ei sattunut tällä kertaa.

Olen iloinen. Olen iloinen koulussa.
Se on vieläkin jännittävän uutta. Tuntuu etten olisi moneen vuoteen ollut näin iloinen.

Enkä ole moneen vuoteen erityisemmin pitänyt talvesta.
Viime viikolla huomasin, että ihan odotan sitä, että tulisi lunta ja pääsisin laskemaan pulkkamäkeen ja painimaan hankeen, kaivamaan luolia ja tekemään lumilinnoja, olemaan lumisotaa ja hypätä pehmeään lumikasaan.

Toivottavasti tulee lunta.

Kotona taas.

Oli mielettömän kiva reissu, mutta sen pilasi eräs yksi pikkujuttu.

Nimittäin se, että MURSIN KYYNÄRPÄÄNI kun KOMPASTUIN KENGÄNNAUHOIHINI.
Piti sitten lähteä kotikaupunkiin paikattavaksi.

Vasemmalla kädellä on hieman paha kirjoittaa.

JEE

*Ylienergistä pomppimista ja malttamattomuutta*

Ulkona sataa niin kovaa, että kuulostaa että siellä olisi jumalaton lauma ratsastavia ja kiljuvia hunneja konekiväreiden kanssa. Ilmeisesti vailla päämäärää. Mutta minua se ei masenna, sillä tänään on lähtö. En siis illalla tule takaisin kotiin, (niinkuin jotkut lusmut, murmur) vaan jään sinne 08- ja 06-ryhmien kanssa yöksi. Huomenna kotiin. Varsin hurrrjaa.

Minulla on kova ikävä maastohousuja, joita ahkerasti kulutin kesällä (= melkein aina). Yritin laittaa ne aamulla päälle kahden kalsarien kera, kunnes totesin, että jos joku toinen päivä kumminkin. Joku päivä, joka ei sisällä metsässä pomppimista kameran kanssa.

Saimme eilen ohjelman sinne. Hainkin sen juuri ja tutkin mitä siinä on. Ensimmäisellä sivulla on summittainen ja löyhä tuntiaikataulu. Toisella sivulla on lista leikkejä ja pelejä, mitä aiotaan tehdä. Toinen sivu aiheutti hieman närkästystä, mutta totesin, että jos muut eivät halua leikkiä, minä leikin sitten yksin meidän ryhmänohjaajan kanssa.

Hän muuten sanoi minulle näin:
"Vaikka mä oon jo kolkytkaks, mä silti haluan mennä pulkkamäkeen. Aikuiset tekee itsestään aikuisia menemällä laskettelemaan. Ja sitäpaitsi pulkkailu on halvempaa."

Blogiteksteissäni ei ole enää mitään järjestelmällisyyttä. Kerron vain randomisti faktoja, jotka tulevat päähäni. Ehkä tämä kuvaa minua paremmin kuin yhdessä aiheessa pysyminen. Se muuten tuottaa hankaluuksia.
Siis yhdessä aiheessa pysyminen. :'D

Ja ilmeisesti ajatusten koossa pitäminen näin innostuneena. Nyt voisin vaikka haukata aamupalaa. Eihän bussikaan lähde kohti Heinolaa kuin vasta kymmeneltä. (Heräsin jo viideltä, yritin sinnikkäästi nukkua kuuteen asti, jolloin nousin ylös ja puin jo itseni valmiiksi ja pakkasin viimeiset asiat.)



(PS. Tuon ensimmäisen lauseeni selitystä: 'Jumalaton lauma ratsastavia hunneja' = Sateen ropina on miljoonien kavioiden kopseeseen verrattavissa. 'Kiljuvia' = Tuuli ujeltaa hiukan. Varmaan vetää ikkunoista. D: 'Konekivääreiden kanssa' = Toisen ropinan kanssa epäsynkassa oleva ropina, joka tulee kun pisarat osuvat ikkunalautaan/seinään/ränniin.)

(PSS: Ihmiset olettavat minun masentuvan siitä tiedosta, että herra Sienellä on tyttöystävä. Minusta on vaan parempi näin. Kaveriksi mä sitä kumminkin tarkoitin.)

Syyspäivä

Täytyypä muuten hehkuttaa, miten ihana meidän ryhmänohjaaja onkaan. Se on paras opettaja, mitä minulla koskaan on ollut.

Lisäksi täytyy sanoa, että - että.
Pahuksen varhaisdementia. En ees muista mitä olin sanomassa.

Unohdin mitä piti kirjoittaa.
Harmillista.

Pivöö

Kahdeksassa tunnissa kuvista on se huono puoli, et loppupäivästä ei oikeen enää jaksa keskittyä ja työt saattaa mennä sössöksi.

Meillä on torstaina ruokailun jälkeen (parasta on ettei torstaina oo aamupäivän tunteja) lähtö kuvausretkelle seikkailukeskukseen 06-ryhmän kanssa. Meidän ryhmä kuvaa ja 'nollakutoset', kuten heitä tuttavallisesti kutsumme, toimii malleina. Säänä on kuulemma luvassa 'räntää vaakatasossa'.

Toivottavasti en tuu kipeeks tässä välissä. Eilen nukahdin puoli kahdeksalta ja tänään koulussa oli vähän kuumeinen olo. Ois kurjaa just nyt tulla kipeeks ku ois jotain kivaa luvassa loppuviikosta.



PS: Olen niin hyvällä tuulella että sanon ihan että: asdfghjkläääh <3. Eräs tietty herra Sieni hymyili mulle tänään. Piti jatkaa vesivärien pesemistä tai ois voinut muuttua polvet makaroneiksi.